keskiviikko 4. joulukuuta 2013

Kodin muuttumisleikki alkakoon!


Kertauksena teille, jotka olette alkaneet seurailla blogiani vasta hiljattain kerrottakoon, että asumme kymmenen vuotta vanhassa puutalokodissa, jonka uudistustöitä olemme aloittelemassa tässä lähiaikoina. Olen aiemmissa postauksissani esitellyt sisustussuunnitelmiamme, joita lähdemme nyt pikkuhiljaa viemään eteenpäin.

Ensimmäiset uudet huonekalut on nyt  tilattu ja remontti alkanee vihdoin vuoden alussa. Urakasta suurin eli kylpyhuoneen uudistus otetaan työn alle ensimmäiseksi. Kylppäri suorastaan huutaa modernimpaa ilmettä! Siitä sitten vaihe vaiheelta uusitaan seinäpintoja ja keittiö remontoidaan osittain.

On jotenkin huvittavaa huomata miten paljon oma sisustusmaku on vuosien saatossa muuttunut. Kymmenen vuotta sitten, kun aloitimme tämän taloprojektin nro 3, halusin palavasti vanhan ajan tunnelmaa jäljittelevän puutalokodin, jonka sisustuksen punaisena lankana olisi maalaisromanttisuus.


Tämä lautashylly taisi olla ensimmäisiä hankintoja uuteen kotiimme.



Kun rakensimme tätä taloa, halusin ehdottomasti manttelitakan, tällaisen oikein Amerikan mallin :-)
Nyt valitsisin hieman toisin, mutta tällä mennään. Takan tammiset kehykset

ja musta peili maalataan harmaiksi, saas nähdä onnistuuko muutos vai mennäänkö
metsään.







Remontti alkaa kylppärin täydellisellä uudistuksella.
Miten olemmekaan onnistuneet valitsemaan tällaiset 20 x 20 laatat,
vaikka tuolloin oli jo valikoimissa isompiakin laattoja? Laattafiaskon
kruunaa huikea sormiboordi!
 

Vanhat ja todella vanhat sukset terassia somistamassa. Entisessä elämässä rakastin kirppareilla haahuilua aarteita etsien ja nyt nurkat pursuaa kaiken maailman löytöjä.
 
 
Kodin julkisivuun emme kajoa uudistuksen aikana, talo on hiljattain maalattu ja ihan kelpo kunnossa.

Ajan hammas on auttamatta puraissut kotiamme ja se janoaa kipeästi uudistusta. Vaikka emme pysty koko taloa muuttamaan, niin uskon ja toivon, että pienemmästäkin faceliftistä on apua.

Jos päättäisimme rakentaa vielä kerran yhden omakotitalon, niin talo nro 4 olisi moderni, pelkistetty kivitalo, ilman mitään krumeluureja. Mitä yksinkertaisempi sen parempi! Ei mansardikattoa vaan pulpettikatto, ei ristikkoikkunoita vaan isot maisemaikkunat, ei uusvanhoja huonekaluja eikä varsinkaan antiikkia vaan kalusteiksi simppeleitä klassikoita.

Nyt viime kesän asuntomessulehtiä selailemaan ja sisustusideoita metsästämään.
Tämä rouva on liekeissä :-)

Terkuin,

Teija



4 kommenttia:

  1. Jaksamista matkaan! Lukijatkin täällä jo liekeissä odottelee, että mitä kaikkea ihanuutta siellä tuleekaan tapahtumaan <3 Varmasti kaikkea mageeta, eikä vähiten niistä kalustesuunnitelmista päätellen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kannustuksesta! Oltiin ensin kahden vaiheilla, jos oltaisiin myyty tämä vanha talo ja rakennettu tai ostettu uusi. Mutta päädyimme uudistukseen ja se tuntuu hyvältä nyt.

      Poista
  2. Jännittävää odotettavaa meillä lukijoilla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti remontti etenee jouhevasti ja lopputulos miellyttää omaa silmää. Aikas kutakin, kyllä tätä beigen sävyistä kotia ollaankin jo katteltu pitkä tovi. Pidän teidät lukijat ajan tasalla rempan etenemisestä, tällaisista asioista on niiiiin kiva kirjoitella!

      Poista