lauantai 2. marraskuuta 2013

Pekoni-lihamureke, lohturuokaa parhaimmasta päästä

Kyllä nyt on niin, että syysväsymys meinaa väkisin kaataa tämä rouvan.
Mikään asia ei saa mua nyt oikeen innostumaan,
olla möllötän oottelemassa parempia aikoja.

Noh, onneksi ollaan menossa kovaa vauhtia kohti ihanaa,
tunnelmallista joulun aikaa. Silloin meikäläinen suorastaan puhkeaa kukkaan,
kun saa häärätä joulukoristeita ripustellen, kakkuja leipoen ja
juhlapöydän herkkuja laitellen <3

Ihan parasta lääkettä tähän alakuloon on kuulkaa hyvä ruoka!
Mehevä pekoni-lihamureke kermaperunoiden kera on lohturuokaa parhaimmillaan!

Pekoni-lihamureke
(ohje on napattu Pirkan nettisivuilta)

Ainekset:

400 g naudan paistijauhelihaa
1 dl korppujauhoja
2 dl vettä
1 pkt (140 g) pekonia
1 pieni sipuli
1 kananmuna
1 tl suolaa
 valkopippuria
 maustepippuria




Hyvä ruoka - parempi mieli, vai miten se nyt menikään :-)


Vaihe 1
Pane korppujauhot veteen turpoamaan 5-10 minuutiksi tilavaan kulhoon.
Hienonna pekoniviipaleet tikkumaisiksi suikaleiksi ja levitä ne kylmälle pannulle.
Nosta pannu levylle ja kuumenna. Kun suikaleet alkavat ruskistua, hajota ne
mahdollisimman irtonaisiksi ja sekoita, kunnes rasva irtoaa ja pekonit ruskistuvat
 kevyesti.

Vaihe 2
Lisää hienonnettu sipuli kuullottumaan. Nosta pannu sivuun ja anna jäähtyä.
Lisää turvonneiden korppujauhojen joukkoon jauheliha, muna, suola, mausteet ja l
opuksi sipuli-pekonisilppu hiukan jäähtyneenä. Sekoita taikina tasaiseksi.
Älä kuitenkaan vaivaa taikinaa liikaa, ettei rasva irtoa kulhon reunoihin.
Muotoile mureketaikina uunipannulle leivinpaperin päälle noin 25 cm pitkäksi,
tasaiseksi pötköksi. Tasoita pinta sileäksi kostutetuin käsin.

Vaihe 3
Kypsennä mureketta 200-asteisen uunin alatasolla 30-40 minuuttia.
Mureke on kypsä, kun pistettäessä pursuava neste on kirkasta.

***

Hih! Huomasin juuri aamulla, että blogiani on katsottu yli 10 000 kertaa!
Kiitos siitä teille ihanille lukijoille, ihan jokaiselle!


Rauhallista pyhäinpäivää!

-Teija-

3 kommenttia:

  1. Mitää sää mittää odotat, joulu on jo ens kuussa ja pikkujoulu tässä kuussa! Anna palaa vaan! Mäkin vaihdoin jo punaiset silkkiverhot, ja sohvatyynyt pesin kesäsäilöstä nyt on punaista torkkupeittoa ja soffatyynyä. Ostin jo huonekuusenkin. Huomenna korjaan kaikki oranssit kurpitsat yms. Pois ja Sitten annan palaa pikkuhiljaa jokapäivä jotain! Mää oon kans niin jouluihminen että! Edellispäivä täytin lasisen kuivakakkuvuuan kahvinpavuilla, kynttilän siitä reijästä mesinkisessä kynttiläjalassa ja vähä kanelitankoa ja ruosteen ruskistamaa kulkusta...hurmaava tuoksu ja kaunis. Nauttikaa pyhästä! Sanna

    VastaaPoista
  2. Hih! Taidanpa seurata vinkkiäsi ja virittäytyä jo joulun tunnelmaan! Ehkä hyvä aloitus olisi leipoa muksujen kanssa joulutorttuja ja maistella vuoden ekat glögilasilliset? Kiitos Sanna, piristit päivääni!

    VastaaPoista
  3. Olipa tosi herkullista tuolla ohjeella tehty mureke :).

    VastaaPoista