lauantai 12. lokakuuta 2013

Wieninleike Gullichsenin tapaan

Tänään valmistin lounaaksi klassista wieninleikettä, jonka reseptin nappasin mainiosta Safkaa -reseptikirjasta. Leikkeistä tuli meheviä ja ihanan rapsakoita, joten päätin jakaa reseptin teillekin.

Täydellinen makuelämys kuin suoraan lapsuudesta, jolloin isä ja äiti joskus meitä lapsia hemmottelivat viemällä ravintolaan. Muistan valinneeni listalta aina wieninleikkeen ja jälkkäriksi vanilijajäätelöpallon mansikkahillon kera :-)

Wieninleike à la Gullichsen
neljälle

sitruunaa
anjovista
kaprista
600 g porsaan ulkofilettä
vehnäjauhoja
suolaa
mustapippuria
3 kananmunaa
korppujauhoja
1 dl rypsiöljyä
1-2 rkl voita

Kerää sitruunaviipaleiden päälle rullalle anjovisfilee ja täytä kolo kapriksilla.
Leikkaa ulkofileestä sentin paksuisia siivuja, nuiji ne ohueksi.
Laita vehnäjauhot lautaselle ja mausta ne suolalla ja mustapippurilla. Toiselle lautaselle kolme rikki vatkattua kananmunaa. Kolmannelle lautaselle tulee runsaasti siivilöityjä korppujauhoja. Paneroi lihat: kääntele leike ensin vehnäjauhoissa, ravistele ylimääräiset jauhot pois, upota leike sen jälkeen kananmunaan, valuta ylimääräiset pois, sen jälkeen pyörittele se korppujauhoissa. Taputtele käsillä korppujauhoja lihan joka puolelle. Toista kaikkien lihojen kanssa.
Paista lihat paistinpannussa. Kaada pannulle rypsiöljyä ja nokare voita, kuumenna ne ja lisää pihvit pannulle, kun voi on hiukan ruskistunut. Vähennä lämpöä pikkuisen, jotta leivitys ei pääse palamaan. Paista pihvit pienissä erissä, jotta pannun kapasiteetti ei ylity ja se pysyy halutussa lämpötilassa.
Paista pihvejä pari minuuttia per puoli, ja siirrä leikkeet talouspaperille. Paperi imee liian rasvan pois ja pinta pysyy rapeana.



Wieninleike on helpompi valmistaa ja mukavampi syödä, kun se ei ole liian iso. Kun leikkeen malttaa paistaa sopivan miedolla lämmöllä, paneerauksesta tulee kullanruskea eikä leivitys pääse palamaan.




6 kommenttia:

  1. Oolalaa, miten onkin vanha kunnon perusherkku Wieninleike jäänyt unholaan! Kiitos ohjeesta, vihjaisenkin sen meidän perheen "kokille", eli miehelleni :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minultakin on jäänyt klassikkoruokien kokkailu viime aikoina. Täytyy kaivaa vanhat kunnon reseptit taas eetteristä :-) Suloisia herkkuhetkiä! Ihanaa, kun on kokki omasta takaa :-)

      Poista
  2. Olen samaa mieltä Tarun kanssa - wieninleike on jäänyt jotenkin unholaan - kiitos muistutuksesta, oli muuten aikoinaan ensimmäisiä ruokia, joita vanhempieni kodissa ihan itse laitoin perheelle;)
    Aurinkoista sunnuntaipäivää!

    VastaaPoista
  3. Hih! Sinullakin on siis tunneside wieninleikkeeseen :-)
    Ihanaa sunnuntai-iltaa ja mukavaa tulevaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Naaaaaaaaaaaaam! Turussa saa parhaat kai Pippurimyllystä? Kiitti haasteesta, julkaisen alkuviikosta :)

      Poista
    2. Jaa, en osaa oiken sanoa, kun olen aina syönyt Pippurimyllyssä sen pippuripihvin :-) On vaan niin hitsin hyvää krokettiperunoiden ja sen syntisen ihanan kermapippurikastikkeen kanssa nautittuna.

      Jään odottelemaan millaisia haastekuvia Pikkutalosta nappaat :-)

      Poista